ajatukset solmussa

Mun pää on niin sekaisin. En tiiä mitä mä mistäkin ajattelen. Mielipide vaihtuu välillä alle puolen minuutin välein. Ensin haluan vaan lopettaa syömisen ja kuihtua. Seuraavaksi mä toivon, että jos kuitenki ois mahollista joskus saavuttaa elämä ilman syömishäiriötä ja pystyä hyväksyyn oma keho normaalipainossa. Alan intoilee, että joo nyt alan syödä terveellisesti ja paranen kokonaan ja liikun sopivasti. Sitten menee hetki ja mä oksennan yhdenkin viinirypäleen ja juoksen paljon pidemmän matkan, mihin mun kunto todellisuudessa riittäis ja heitän voiveitseen koskeneen kurkun roskiin, koska se on "saastunut". Sitten tulee se, että syön mitä sattuu ja kummarran wc-pönttöä monta kertaa päivässä.

Kroppa on sekasin, eikä aineenvaihdunta toimi. Pääkoppa halkeilee ja hakkaan läskejäni, kun olen niin paska. Haluan parantua, mutta haluan olla laiha. Eikö se muka oo mahdollista? Kyllä se on. Mun yks sukulainen on laiha, muttei sillä oo syömishäiriöö. Tosin musta kyllä tuntuu, että on, mutta se on sit ehkä vähän ortoreksia tyyppistä, eikä sillä kai(?) oo niin kieroutunut ajatusmaailma kuitenkaan, kuin mitä monilla syömishäiriöisillä on. Mutta sitten en haluukaan parantuu. Haluun kuihtua ja kuolla. Sitten en haluu mitään. Haluan ja en halua. En jaksa.

Päätän aina kaikkea, mutta lopetan kaiken yhtä nopeasti kuin aloitan. Miksi tää on niin vaikeaa?

Mä asetin itselleni yhden tavoitteen. Yritän olla koko heinäkuun syömättä leipää. Näkkileipä ja hapankorppu on sallittuja, mutta muuten leipä on kiellettyjen listalla.

Sitten mä oon lukenu tänään kauheesti artikkeleja light-limsoista ja -mehuista. Aspartaamin haittavaikutuksista. Jotenkin tuli sellainen olo, että ehkä kuitenkin pitäisi alkaa vältellä niitä. Juon yleensä joku 1,5 l niitä päivässä, jos sekään vielä riittää. Ne voi paskoa aineenvaihdunnan ja niistä on kaikkea muutakin haittaa. Vesi olis paljon parempi...