x

Oon 19-vuotias tyttö ja kärsin erinäisistä mielenterveys häiriöistä jo ties kuinka monennetta vuotta. Tällä hetkellä käyn psykoterapiassa pari kertaa viikossa. En oo käyny sielä viel ku vast jotain 10 kertaa, mutta musta se koko juttu on niin turhauttavaa paskaa, ettei vittuukaan kiinnostais käydä siellä. Sen lisäks mulla mietitään, että minkä näkönen polikontakti homma mulle järjestettäis nyt, kun muutama viikko sitten oli uloskirjaus kriisiosastolta.

Tää blogi on kuitenkin pääasiassa nyt laihdutusblogi, enkä tänne juurikaan kirjottele muuta ku jotain syömishäiriö juttuja. Mun syömispelleilyt alko about 2012 syksyllä. En tiedä tarkkaan, mistä kaikki lähti, mutta muistan vaan miten mä olin alkanu vähitellen vihaamaan omaa kroppaani yhä enemmän. Varmaan siitä sit seuras se, että aloin suhtautuu ruokaan aikasemmasta poikkeevasti.

Mun diagnoosi on F50.1 epätyypillinen laihuushäiriö, vaikka musta tuntuu, että ton "laihuushäiriön" tilalla pitäis lukea ennemminki "läskeyshäiriö". Oireet on vaihdellu vähä laidasta laitaan, enkä itekään oikein tiedä, että mitä tää oikeesti on. Sillon 2012 syksyllä mä söin aika lailla normaali verran ruokaa, eikä mulla ollu mitään sellasia ruokia, joita en ois voinu syödä, mutta pidin itteäni vitun läskinä ja halusin laihtua, mut en osannu olla syömättä. Jossain vaiheessa mä luin jostain oksentamisesta ja fiksuna (idioottina) päätin sitä kokeilla. Siitäpä sitten alko se kierre, että aloin oksentelemaan ruokia, kun tuntu, etten ois saanu niitä syödä.

Aloin samalla vähentämään syömisiä ja lisäämään liikuntaa. Pikkuhiljaa mulla alko olla kauhee lista niitä "kiellettyjä ruokia" ja mun päiväkirjan sivut alko täyttyä syödyistä ja kulutetuista kaloreista. Vihasin - vihaan kyllä edelleenkin - oksentamista ja halusin siitä eroon, mutta kun se oli niin pirun vaikeaa, kun siihen oli jo jäänyt koukkuun. Niimpä mä sitten päätin lopettaa syömisen lähes kokonaan. Paastoilin paljon ja muina päivinä söin yleensä max 200 kcal. Herätyskello herätti öisin tekemään lihaskuntoa ja kun mä istuin, jalat heilu minkä kerkis.

Olin käynyt nuorisopolilla jo ennen kuin mulla alko olla ongelmia syömisen kanssa mun vaikeen masennuksen takia. Porukat ei tienny mistään mun ongelmista mitään. Jossain vaiheessa mun psykologi ja lääkäri sit huomas mun laihtumisen ja alko olla siitä huolissaan. Mä suutuin sille lääkärille niin paljon, kun se otti mun porukoihin kiellosta huolimatta yhteyttä (alle 18-vuotiaat kun ei ite saa päättä vittu). Jossain vaiheessa mulle tehtiin lähete nuoriso-osastolle, kun mun vointi oli mennyt sen verran huonoksi.

Mä en oo koskaan ollut mitenkään tosi pieni. Osastolle mennessä painoin 40,1 kg eli BMI oli sillon 14,9. Kuitenkin mun veriarvot oli sillon menneet niin paskaksi, että mulle annettiin alle viikko eliaikaa, jos jatkaisin samalla tavalla. Niinpä mä sitten jouduin nenämahaletkuun (yök hyi, kannattaa välttää viimeseen asti) ja makaamaan sänkyyn sinne osastolle. Se letku oli ihan kamala, mun kurkku sattu aivan saatanasti ja mulla lähti ääni ja se sattu ja hyi. Valitin siitä vaikka kuinka kauan, kunnes sitten sain lääkärin ylipuhuttua, että se vaihdettas pienempään. Ei sekään mukava ollu, mutta sain ääneni takas ja kipu loppus.

Ekat viis viikkoa mä jouduin oleen täysin osaston seinien sisäpuolella, paitsi no sain käydä hammaslääkärissä autokyydillä kerran ja sitten oli joku osaston ryhmä minkä kanssa mentiin leffaan, mutta eipä siinäkään tullut kun pari metriä käveltyä. Sen jälkeen sain 15 min kävelyt/päivä, hoitajan kanssa tietty.

18 vuoden ikä alko lähestyy, nii en voinu nuoriso-osastolle jäädä ja fyysinen tila oli saatu paranee sen verran, että pääsin osastolta pois. Menin kuitenkin osastojakson jälkeen syömishäiriö päiväyksikköön, jossa olin sit sen neljän viikon jakson. Tai en muista oisko ollu viis viikkoa, mut ihan sama.

Sillon 2013 kesällä mulla meni syömisten kaa tavallaan paremmin, mutta osastojakson jälkeen oksentelu palas kuvioihin. Siedin kroppaani vähän paremmin, mutta vihasin sitä silti. Syksyllä 2013 jouduin osastolle taas, täl kertaa kylläki masennuksen takia. Vuoden lopulla oksentelu lisäänty ja sitä on nyt jatkunu sit taas tähän päivään asti. Tän vuoden puolella on ollu muutamia ahmimiskertojakin (en oo tätä ikinä myöntäny aikasemmin kenellekään, edes itelleni). Oon muutaman kerran syöny 0,5l jätskiä kerralla --> vessa, seuraavaks 100-300 g irtokarkkeja --> vessa. Okei, noita on ollu kaks kertaa, että oon molemmat tehny saman päivän aikana. Sit oon saattanu syödä maitorahkan + 2 kokonaista ruisleipää --> vessa. Kyllä nä kerrat varmaan on jäänyt alle kymmeneen, mutta mua kuvottaa.

Välillä on niin, että jos syön yhen viinirypäleen, mun on pakko mennä oksentamaan. Viime aikoina oon oksentanut oikeestaan joka päivä vähintään kerran. Pahimmillaan 6 kertaa päivässä. Välillä oon onnistunu olemaan enintään 3 päivää putkeen oksentamatta. Ja sitten on niitä päivä kun paastoon tai syön tosi vähän. Oon joku aika sitten ruvennut taas laskeen kaloreita ja kaikkea paskaa. Liikkuminen mulla on ollu nollissa siitä lähtien kun jouduin nuoriso-osastolle, lähinnä koska mun masennus on ollut niin pahana, etten oo muuta jaksanu ku maata sohvalla/sängyssä.

Nyt oon kuitenkin käyny taas joitakin kertoja salilla ja juoksemassa. Paskaa vaan on se, että oon huomannut, että se on ennemminki sellasta pakonomasta ku sitä, että tuntuis hyvältä. Mä en oo ikinä käyny juoksemassa mitenkään säännöllisesti. Oon tyyliin käynyt juoksees 10 kertaa vuodessa. Lisäks se, että en oo muutakaan liikuntaa harrastanu yli vuoteen, niin kunto on tippunu miinukselle. Silti, kun mä lähdin juoksulenkille muutama päivä sitten, niin oli ajatellut mennä 3 km lenkille. En kuitenkaan voinut, jatkoin 4 km kohdalle ja sitten 6 km ja loppujen lopuks menin lenkin joka on vähän päälle 8 km. Jossain vaiheessa ei ois enää pystyny, niin aloin pysähtelee aina max 30 sekunniks, koska olin päättäny, että mähän en kävele, vaan juoksen. Jaloista rupes lähtee tunto ja oksennus nousi suuhun, mutta en vaa voinu luovuttaa, koska ajattelin että oon niin vitun läskipaska.

Paino on nyt pysyny aika lailla samana, koska en oo kunnolla tehny sen eteen mitää, että laihtuisin. Nyt mä haluan kuitenkin oikeesti tehdä tälle asialle jotain, koska mä en vaan kestä tätä. Oon sinnitelly jo niin kauan ja yrittäny uskoa, että kyllä mä sit jossain vaihees pystyn mun kropan hyväksymään, mutta en mä jaksa enää oottaa. Normaalipainossa oon ollu varmaan jotain puol vuotta ainakin ja koko ajan tuntunu vaan entistä pahemmalta. En pysty tähän enää.

Epäselvääkin epäselvempi tiivistelmä mun tilanteesta, mutta toivottavasti siitä ees jotain ymmärtää.