1

Herään poikkeuksellisesti ennen herätyskelloa. Silti puhelimen kello näyttää jo 9.43. En tunne oloani kovin väsyneeksi, mikä tuntuu oudolta. Ehkä se johtuu siitä, että otin viime yönä kaksi ketipinoria pitkän tauon jälkeen. Mielessäni alkaa pyöriä ajatukset siitä, mitä voisin syödä aamupalaksi. Käyn vessassa, jonka jälkeen palaan omaan huoneeseeni.
          Vedän vaakani sängyn alta ja asetan sen siihen samaan paikkaan, mihin jokaisena muunakin aamuna. Astun vaa'alle yrittäen pysyä rauhallisena. -0,5kg eilisestä. Huh, en oo lihonut. Syvä inho vaa'an näytöllä irvistävää lukua kohtaan saa minut hetkeksi voimaan pahoin. Silti työnnän vaa'an takaisin piiloon ja kävelen raskain askelin kohti keittiötä. Mun tekis niin paljon mieli syödä ruisleipä ja laittaa siihen Keijua ja juustoo. Mut en mä voi. Ei se kuitenkaan jää yhteen. Oon läskiporsas ja otan sit toisenkin, jos sekään riittää. Entä riisimurot sitte? Ei! Hyi, ne on pelkkää turhaa höttöä ja lihottaa. Pääsen keittiöön. Jään seisomaan paikalleni ja suljen silmät. Hengitän pari kertaa syvään jä käännyn sitten jääkaapin puoleen. Otan sieltä mansikan makuisen FUN LIGHT -mehutiivisteen ja teen itselleni mehua. Mähän en muuten syö aamupalaa tänään. Oon liian läski sellaseen. Tää on paljon parempi, kun tässä ei oo juurikaan kaloreita. Tutkin pullon etikettiä. Voi paska! Miten tässä on nykyään 1kcal/100ml, kun ennen se oli 1kcal/250ml!! No, laitoin suhteessa vähemmän tiivistettä kun mitä pullossa neuvottiin, ehkä tässä on sit vähän vähemmän kuitenkin kun 2,5kcal...
          Sänky vetää niin kovasti puoleensa. Ahdistaa, vituttaa ja kaikki tuntuu paskalta. Tahtoisin vaan mennä sänkyyn ja vajota ikuiseen uneen. En kuitenkaan anna sängyn voittaa, vaan menen pesemään kasvoni ja harjaamaan hampaat. Katson peiliin inhoten. Miksi? Miksi? Miksi? Miten mä oon voinut antaa itseni lihoa näin paljon? Etsin lenkkivarusteita sotkuisesta huoneestani. En aio lähteä juoksemaan, vaikka varmaan pitäisikin. Olen juuri astumassa ulko-ovesta, kun äiti tulee perään: "Hei x, sä et ottanu vielä tätä sun lääkettä. Ota se nyt. Ja entä sit ne sun muut lääkkeet mitkä sulla on itelläs? Ja muista sit se E-EPA, ku tuut takas!!" "Jaa, okei. Tos ne on." Vittuuuu. Vihaan lääkkeitä, tai oikeestaan niiden nielemistä. Se tuntuu niin iljettävältä. Varsinkin kaikki jauhomaiset pillerit. ARGH! Miksi helvetissä mä teen tästäkin niin suuren asian? En kyllä ota sitä epaa... Se on pelkkää rasvaa eli kaloreita eli lisää läskiä muhun.
          Lähden kävelemään Haloo Helsingin pauhatessa korvissani. Kivan noloa olla tällaset varusteet päällä, kun en ees juokse. Ja mä kävelen niin helvetin hitaastiki viel. Onneks tääl ei oo nyt kauheesti ihmisiä. Oon niin luuseri... Mutta onhan tää kuitenkin parempi kuin sohvalla makaaminen. Kun joku tulee vastaan, käännän katseeni maahan. Hävettää niin paljon ja pelkään kohdata muiden katseet. Kyyneleet nousevat joka kerta silmiini. Saan onneksi pidettyä ne siellä. En ymmärrä mistä se johtuu, sillä miksi kukaan itkisi nähdessään jonkun satunnaisen vieraan ihmisen.
          Jalkani kulkevat pitkin kävelyteitä. Liikennevalojen kohdalla kiroan ne moneen kertaan, koska ne ovat minun tuurillani vaihtuneet punaisiksi juuri ennen, kuin olen ehtinyt astua suojatielle. En voi mennä punaisia päin, sillä autoja tuntuu vain tulevan lisää ja lisää. Helvetti! En mä halua pysähtyä kesken kaiken. Mikä vittu siinä on, että kun mä kerrankin meen lenkille, niin sitten sitä yritetään sabotoida?
          Näen kadulla kuolleen sammakon juuri ajoissa, että ehdin olla astumatta sen päälle. Kuvottaa. Jatkan kävelemistä ja mietin elämääni. Hetken päästä näen kuolleen linnun, joka on puoliksi kävelytiellä ja puoliksi ojassa. Voi vittu. Miks mua pitää koko ajan kiusata sillä, että näytetään, että muut kyllä kuolee, mutta mun on pakko olla täällä kärsimässä, enkä kuole millään? Miksen mä voi olla toi kuollut lintu? Tahdon pois.
          Lenkin loppupäässä mun askeleet alkaa käydä raskaammiksi ja tunnen miten mun hartiat alkaa painua kasaan. Manaan paskaa kuntoani ja hoen itselleni, etten saa nyt luovuttaa. Päästessäni kotipihalle, olen helpottunut, mutta silti niin pettynyt. Kasvoillani hikipisarat valuvat kilpaa kyynelten kanssa, vaikka samaan aikaan mun sormet ovat ihan jäässä, enkä saa edes puristettua käsiäni kunnolla nyrkkiin. Kädet tuntuvat muutenkin jähemiltä ja hädin tuskin saan lähetettyä viestiä kaverilleni. Sports trackeri näyttää ajaksi 2h 36min 8s ja sen mukaan kaloreita paloi 892. Oon niin paska. Miten mulla on voinut mennä tohon matkaan noin kauan? Ja paskat mä noin paljoo kulutin. Tai siis ainahan noi on suuntaa-antavia, mutta mulla noi nyt ei pidä lähellekään paikkansa. Helvetin idiootti, kun oon antanut itestäni tulla näin läskin.
          Menen suihkuun ja saan hädin tuskin shampoo pulloa auki, kun käteni ovat edelleen niin kohmeiset. Mitä helvettiä? Reilu viikon päästä on heinäkuu ja tuolla jäätyy takki päällä? Ja mulla ei ees yleensä ikinä oo kylmä. Valahdan seinää pitkin lattialle ja annan veden valua päälleni. Hapuilen kädellä silmät kiinni sitä kohtaa, josta veden saa lämpimämmälle. Käännän sitä kuumemmalle ja kuumemmalle, vaikka yleensä suhkussa käydessäni vesi ei ole edes puoliksi niin lämmintä kuin nyt.

---

Kello on 16.33. Huoh. Liian monta tuntia vielä ennen kuin voin mennä nukkumaan. Monta tuskaista tuntia, jotka kuluvat miettiessä, voinko syödä. Puol tuntia sitten söin porkkanaa ja raejuustoa. Miksen vain jättänyt niitäkin väliin?