I don't want to hate my body anymore

Laihduttaminen on vallannut mun pään taas täysin. En pysty ajattelemaan oikeastaan mitään muuta. Okei, kyllä mä silti oon idiootti ja syön vitusti liikaa, mutta koko ajan mä vaan mietin sitä miten paljon mä oikeasti haluan sitä, että laihdun. Mä en tahdo olla hoikka. Mä en tahdo olla laiha. Mä tahdon olla sairaalloisen laiha, luuranko. Mä en tahdo olla sellainen, jotta näyttäisin hyvältä. Mulla on vaan pakkomielle siihen, miten voin tuntea ja varsinkin nähdä kaikkien luiden tunkevan ulos. Mikään muu ei tunnu merkitsevän mulle tällä hetkellä mitään, paitsi laihuus, jonka tahdon oikeasti saavuttaa. 

Oon niin säälittävä, kun aina mä mietin ja hoen, kuinka mä aion tehdä asialle jotain, mutta todellisuudessa epäonnistun vaan yhä uudelleen. Nyt en voi antaa sen tapahtua taas, vaikka kusinkin tän päivän, mutta jos mua ei kukaan pakota syömään, niin paastoan huomisen ja lauantain. Tosin lauantaina ryyppään, että se siitä, mutta mitään en aio syödä. 

Suurin osa mun kaloreista on pitkään jo tullut herkuista tai leivästä. Nyt kun lopetin niiden syömisen, niin on helpompi syödä vähemmän. Vaikka okei mä oon nyt syöny tiistaina ja tänään kyllä vitusti liikaa ja keskiviikkoki ois voinu mennä paremmin, mutta on tää silti parempi kuin mitä se on ollu. Parempi alottaa vähentäminen niin, että syö alkuun vaan vähän vähemmän kun aikasemmin, kun se et jos heti vetäsen nollaan, niin repsahtamisen riski on mulla 100 kertaa suurempi.